Tokon SM-kisat ja WW-15

Tarkoituksena oli osallistua itse Tekno kanssa Tokon SM-kisoihin kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna mutta epäonnekseni olin satuttanut selkäni ja lääkäri kielsi osallistumisen kisoihin. Onneksi apuun riensi hyvin lyhyellä varoitusajalla Heini Seppä, joka teki viiden minuutin treenien jälkeen päätöksen kisata Teknon kanssa seuraavana päivänä.

Hienoa yhteistyötä parivaljakko tekikin ja saivat arvokisoissa kasaan  ALO1, TK1 190,17 p. Sijoitus oli 10./58.  Kaikenlisäksi  Mäntsälän Koirakerho oli joukkuekisassa neljäs (4/58).  Tekno saikin tälle kaudelle jo kolmannen SM-mitalin. 😀

Teknon tuliaiset SM-kisoista

Teknon tuliaiset SM-kisoista

Seuraavalla viikolla starttasimme koko perheellä kera Rockyn kohti Milanon Maailman Voittaja-näyttelyä. Näyttelystä saimme uusia ystäviä ja näimme paljon parsoneita ympäri Eurooppaa. Sijoituksia ei tänä vuonna tullut meille.

Rocky kävi visiitillä Italiassa

Rocky kävi visiitillä Italiassa